Kaavanovelli

Tehtävä 5 : Kaavanovelli (viikko 46)

Kirjoita lyhyt novelli noudattamalla alla esitettyä kaavaa. Konfliktina on päähenkilön odotus ja sen ratkeaminen.

Käytä hän-kertojaa eli päähenkilö esitetään hän-muodossa (nimellä), ei minä-muotoa.

Kaavaa saa soveltaa.

-ajatus

-aseman kuvaus (näköhavainto)

-odotus tulevasta

-repliikki

-liikkeen kuvaus

-takauma

-maiseman kuvaus

-muisto

-uni

-kuulohavainto

-paluu nykyhetkeen

-dialogi

-huoli tulevasta (ajatuksenvirtaa)

-tunne

-perille saapuminen

-odotus ratkeaa

-hajuaistimus

-ajatus

Tehtävän tarkoituksena on osata käyttää erilaisia kertomisen muotoja, sekä tehdä tekstistä tiivis ja selkeä kokonaisuus. Tavoitteena on myös oppia perinteinen novellin rakenne, jossa on odotus ja sen täyttyminen.

NOVELLI:

Kaisa antoi taas ajatustensa lentää. Tällä kertaa hän kuvitteli asuvansa jossain päin Espanjaa, pienessä idyllisessä kalastajakylässä. Talossa, jossa oli pyöreät syvät ikkunat ja joka sijaitsi kukkulan päällä. Pihassa oli muutama appelsiini- ja sitruunapuu. Ilma oli lämmin, aurinko oli nousemassa ja linnut lauloivat kauniisti…

Kovin kauan Kaisa ei ehtinyt unelmiensa parissa viettää aikaa, kun hänen yläpuoleltaan kuului melkoista meteliä ja hän palasi oitis takaisin nykyhetkeen. Kaisa nosti katseensa ja huomasi joutsenpariskunnan lentävän hänen ylitseen. Kaisa seurasi joutsenten lentoa kohti horisonttia ja näki kauempana merellä suurelta näyttävän laivan. Luultavasti joku pitkältä tänne seilannut rahtialus, hän mietti. ”Hyvää matkaa.” Kaisa huikkasi joutsenille, kun nousi isolta sileältä kiveltä ja lähti kävelemään kohti autoa. Tuulimyllyt pyörivät kolean syystuulen tahdissa ja aallot hakkasivat rannan kivikkoa vasten.

Toivottavasti Kalle on ymmärtänyt laittaa saunan päälle, Kaisa toivoi mielessään.

Kaisa käynnisti auton ja käänsi nokan kohti metsätietä. Oli alkanut jo hämärtää, joten näkyvyys ei ollut enää paras mahdollinen. Varsinkaan kun silmälasit olivat taas unohtuneet kotiin ja toinen auton ajovaloista oli rikki. Kalle oli luvannut korjauttaa sen jo tovin, mutta ei ollut työkiireidensä vuoksi ehtinyt. 

Kaisa hidasti taas tuttuun tapaansa, kun hän saapui tien varrella olevan keltaisen mummonmökin kohdalle. Ikkunanpokista oli maali alkanut rapista pois ja aita oli hassusti kallellaan. Pihan lehdettömät omenapuut loivat miljöölle hieman aavemaisen tunnelman. Näistä huolimatta, lapsuuden lämpimät muistot tulvivat Kaisan mieleen muutamassa sekunnissa. Kaikki ne lukuisat tädin luona vietetyt kesät, jouluaatot ja hiihtolomat. Takaumasta tuli jälleen kerran haikea, mutta silti jokseenkin onnellinen olo.

Siitä oli nyt tasan viikko, kun isän sisko oli nukkunut pois. Kaisa ei ollut vieläkään ihan täysin ymmärtänyt asiaa. Hän oli kyllä unissaan käsitellyt asiaa monta kertaa. Lähes joka yö täti oli ilmestynyt alitajunnan kautta Kaisan uniin. Juuri viime yönä he olivat yhdessä sytyttäneet saunan pesää ja täti oli tuttuun tapaansa kertonut tarinoita isän ja hänen lapsuudesta.

Puhelin alkoi soida ja Kaisan ajatukset katkesivat taas. ”Hei kulta, missä menet ja koska tulet kotiin?” Kallen ääni sanoi toisessa päässä. ”Olen ihan juuri kotona, noin 20 minuuttia.” Kaisa vastasi. ”Selvä… nähdään kohta. Laitoin saunan päälle. Olet rakas, aja varovasti. Heippa.” Kalle päätti puhelun. ”Kiitos, niin sinäkin, nähdään kohta. Hei.” Kaisa sanoi, sulki puhelimen ja heitti sen takaisin laukkuun. Koska mahdan taas alkaa iloitsemaan arjen pienistä asioista, nauraa vedet silmissä tai suunnitella tulevaisuutta, Kaisa murehti mielessään ja kaasutti päästessään pikatielle.

Puolen tunnin ajamisen jälkeen, Kaisa kääntyi kotipihaan ja ajoi kapean portin läpi kohti autopaikkaa. Kaisa sammutti auton ja jäi vielä hetkeksi paikoilleen istumaan. Hän katseli koti-ikkunoihin ja näki Kallen touhuavan keittiössä. Näytti siltä, että hän valmisti iltapalaa. 

Kaisa nousi autosta ja käveli kotiovelle. Hän aukaisi oven ja astui sisään. Kotona tuoksui uunituore leipä ja vihreä haudutettu tee. Kalle tuli vaimoaan ovelle vastaan ja sulki syliinsä. Kaisa vastasi halaukseen ja tunsi, miten olikaan ikävöinyt aviomiestään. Kaisan kasvot vääntyivät väkisinkin pieneen hymyyn ja silloin hän tiesi, että kyllä kaikki vielä kääntyy parhain päin.

 

Näytetään, ei kerrota

Tehtävä 4: Näytetään, ei kerrota (viikko 42)

Kirjoita pieni tekstikokonaisuus, josta käy ilmi, minkä ikäisestä henkilöstä on kysymys. Ikää ei saa mainita suoraan, vaan kirjoittajan täytyy kyetä osoittamaan se miljöön, esineiden tai henkilön kuvauksella.Voit tekstin suunnitteluvaiheessa tehdä listan niistä tavoista, joilla ikää voidaan kuvata sanomatta sitä. Rypyt ja harmaat hiukset ovat itsestääselviä. Mitä muuta? Esim. mitä paidassa lukee, missä viettää lauantai-iltaa jne.

Päämäärä: Harjoitellaan näyttämään asioita sanomatta niitä suoraan.

 

Täällä sitä taas ollaan... Yhtä jännältä tuntuu, mitä viime kerrallakin. Ainut ero, että viimeksi lainasin Terhin papereita ja nyt ei edes kysytty mitään! 

Onneksin otettiin muutama siideri laukkuun mukaan. Sisäänpääsymaksuun meni jo kahdeksan euroa. Ei jäänyt sen ja narikan jälkeen enää kuin joku pari kymppiä... Niin joo, taksiinkin pitäisi kai säästää jotain. Tai sitten voidaan soittaa Teemulle. Se sai just eilen sopivasti kortin ja on ihan varmasti jossain ajelemassa.

"Hanna, haloo! Sammuitko sä sinne?" Lissu kysyy ja hakkaa viereisestä kopista meidän välillä olevaa seinää. "Juodaan nämä nyt nopeesti pois, ennen kuin joku sekoaa ja änkeää tänne väkisin!" Lissu jatkaa. 

 

"Joo joo, sori! Mä jäin vaan vähän fiilistelemään..." vastaan Lissulle.

 

Enää vuosi, niin sit ei enää tarvitse hermoilla tästä sisäänpääsystä näin paljon.

Elämäntilanteen pohdinta

Tehtävä 3: Elämäntilanteen pohdinta (Viikko 40)

Luo henkilöhahmo ja kirjoita hänet pohdiskelemaan elämäntilannettaan (taustalla jokin oivallus, näkemys tai kokemus). Kirjoita henkilöhahmolle pohdiskelu, josta käsin hänen tilanteensa selittyy (itsetuhoiset ajatukset, jokin suuri muutos elämässä, petos, päätöksen puntarointi tms.)

Kirjoita myös pohdinnan tapahtumapaikka niin, että se tulee selville pohdinnasta. Ts. älä kerro sitä suoraan.

Mieti miten itse, pohdiskelet asioita. Onko pohdintasi selkeää ja loogista vai teetkö välillä kummallisia havaintoja ympäristöstäsì?

Lue henkilöhahmon luomisesta täältä:

http://maarikahenkilo.blogspot.fi/

On talvi. Katselen ikkunasta ulos ohi käveleviä ihmisiä ja siemailen vaniljalta tuoksuvaa latteani. Kaikki vaikuttavat olevan hyvin selvillä määränpäästään. He kävelevät rivakasti ristiin rastiin, ostoskassit käsissä heiluen. Kadunkuvasta huomaa, että joulu tekee tuloaan ja kaikki tuntuvat tietävän mitä tehdä.

Itsellänikin tämän kuukauden askareet olivat vielä viime vuonna täysin selvillä. Viimeistään nyt oli alettava miettimään lahjoja läheisille, sisustettava koti tunnelmalliseksi, leivottava pipareita, juhlistettava pikkujouluja, ostettava glögiä ja alettava murehtimaan, miten taas pystymme aattona pitäytymään aikataulussa.

Nyt nämä askareet tuntuvat täysin vierailta.Tuleva joulu tulee olemaan täysin erilainen, mihin olen viimeisen 10 vuoden aikana tottunut.

Palaan taas mielessäni siihen hetkeen, kun aviomieheni kertoi löytäneensä uuden naisen. Sillä sekunnilla elämäni hajosi tuhansiin sirpaleihin. Aavistamattomuus teki asiasta entistä vaikeamman ymmärtää. Olin aina kuvitellut, että tarinat siitä, miten ero tuli toiselle täysin puun takaa, olivat käytännössä mahdottomia. Nyt itse sen tunteen kokeneena, olen alkanut uskomaan, että näin voi tosissaan tapahtua.

Esikoisemme oli juuri menneenä syksynä aloittanut koulunkäynnin, olimme suunnitelleet perhelomaa, vierailleet ystäväpariskuntien luona, remontoineet keittiön ja katselleet yhdessä lempi tv-sarjojamme lasten mentyä nukkumaan. Miten ikinä olisin voinut aavistaa mitään. Kaikki tuntui olevan niin normaalia. Vai oliko sittenkään.

Ei... En taas voi alkaa miettimään niitä samoja asioita, joita olen jo kymmeniä kertoja mielessäni pyöritellyt. "Olisinko voinut olla vähemmän nipottava? Näyttää kotona paremmalta? Kuunnella toista tarkemmin, kysellä haaveista ja tavoitteista? Yllättää? Olla enemmän läsnä tai tehdä parempaa ruokaa?". Olin niin monta kertaa palannut näiden asioiden pariin, että tässä vaiheessa osasin jo lopettaa ajoissa.

Oli hyväksyttävä tosiasiat ja tehtävä siitä elämästä mikä oli jäljellä, niin hyvä kuin mahdollista.

Join latteni loppuun, heitin takin niskaan ja päätin hetken mielijohteesta lähteä ostamaan joulukuusta. Tähän saakka meillä oli aina ollut yhdessä mökin metsästä haettu aito kuusi.

Nyt haluaisin valkoisen, muovisen. On aika alkaa rakentamaan uusia perinteitä.

Mietin mielessäni, että tästä Joulusta tulee kaikesta huolimatta hyvä, erilainen mutta hyvä.